torstai 12. syyskuuta 2013

Kotiin paluu ja vikat päivät

Nyt on vihdoin palattu kotiin ja matka takana.
Yleisesti reissu meni ihan kivasti ja ollaan taas muutamia kokemuksia rikkaampia. Reissuun mahtui paljon uusia kokemuksia, yllätyksiä ja muutama pettymyskin.

Viimeisinä päivinä kävimme hieman vähemmän suunnitelluilla kuvaus reissuilla lähialuella ja kuvailimme vielä viimeisiä tarpeellisia pätkiä tulevaan mainostraileriin.
Merelle oli tarkoitus lähteä myös, mutta se valitettavasti jäi välistä koska merellä oli niin kova tuuli ettei sinne voinutkaan lähteä. Se harmitti aika paljon koska sitä oltiin odotettu aika paljon reissun aikana.

Hyvä onni oli se että viimeisellä viikolla ruska oli saanut aikaan jo aika upeaa väriloistoa ja pääsimme ikuistamaan sitä kameroiden muistikortteihin.

Sitten tuli aika lähteä kohti suomea. Saimme olla muutaman yön Kaamasessa suomen puolella ennen kuin lentomme lähtisi Ivalosta sunnuntaina. Pääsimme siis näkemään myös Lapin hieman alkanutta ruskaa ja muutakin maisemaa mitä ei aikaisemmin ollut tullut nähtyä.










  


Nyt jatkuu tekeminen vielä Norja tunnelmissa sillä loppujakso menee aika pitkälle kuvien ja video materiaalin muokkauksessa.

Kiitos kaikille jotka tekivät matkan mahdolliseksi!

maanantai 2. syyskuuta 2013

riekko kiekko

Viikonloppu meni onneksi melko nopeasti sillä meillä oli jopa jotain valokuvattavaa.  Leirintäkeskukseen saapui pari metsästäjää ja heidän koiransa joiden mukana pääsimme sitten tuntureille etsimään riekkoja. Jakauduimme kahteen ryhmään jotta mahdollisuutemme saada hyviä kuvia paranisi.  Minä lähdin Karin ja Marin mukaan ja Camilla Markon.  Me emme kauhean pitkälle lähteneet leirintäkeskuksesta ja kiersimmekin vain kuuden kilometrin lenkin. Koirat kyllä löysivät riekkojen hajuja mutta yhtäkään lintua emme nähneet. Vasta viime metreillä koira jäi seisomaan, joka merkitsi sitä että riekkoja oli lähellä, mutta kun pääsimme koiran luokse, oli riekko jo lähtenyt lentoon.  Aikaa oli kulut 4,5h ja koirat olivat jo melko väsyneitä joten päätimme lähteä takaisin Skoganvarreen.

Camilla ja Marko olivat vielä metsästässä ja tietenkin Camillalla oli meidän mökin avain, mutta se ei onneksi kauheasti haitannut sillä keittiössä tarvittiin apua.  Auttelin tiskaamisessa, kattaamisessa, siivouksessa ja ruuan laitossa ja kun Camilla sitten saapui noin kello viideltä tuli hän myös heti auttelemaan keittiöön.  Jouduimme myös tarjoilemaan yritysasiakkaille kolmen ruokalajin illallisen ja heidän mielestä oli todella huvittavaa että se "kuului" meidän työharjoitteluun.  Päivä oli sitten lopulta pulkassa yhdeksältä illalla ja jalat kyllä kiittivät 12tunnin työpäivästä.

Sunnuntaina lähdimme sitten molemmat Karin ja Marin mukaan sillä Camillan kengät olivat vielä märät lauantailta ja meidän mukanaan hän pärjäsi tavallisilla lenkkareilla.  Tai no olisi vaelluskengistä ollut hyötyä koska maasto olikin aika vaikeaa ja kukkulaista.  Kumpikin meistä oli aivan poikki lauantaista mutta halusimme päästä valokuvaamaan koska sitä me tänne tulimme tekemään.
Otimme vain yhden koiran mukaan ja emme olleet pitkälle kerenneet kävellä kun koira jäi seisomaan.  Kolmen riekon parvi lähti lentoon mutta emme onnistuneet saamaan siitä kuvia.  Varoitimmekin että luontokuvaus on haastavaa eikä meidän koululta saama zoom-objektiivi ole parhaimmasta päästä.  Eikä kumpikaan meistä ole tottunut kuvaamaan niin nopea liikkeistä kohdetta.
Jatkoimme eteenpäin ja meni hieman kauemmin kun koira taas merkitsi linnun. Lentoon lähti riekko kukko mutta emme taaskaan saaneet tarkkaa kuvaa.
Hieman harmitti että emme onnistuneet kuvissa mutta oli mukavaa kokea millaista metsästys olisi koirien kanssa.  Aseita ei siis kertaakaan ollut mukana vaan reissut olivat harjoituksia ja hieman kartoitusta siitä millaisessa maastossa riekot parhaiten viihtyvät.  Ilta meni sitten taas keittiössä autellessa.